Tehtävät kiertoon!

Tehtäväkierto

Kuva: Pekka Holmström. Kuvassa: Kristiina Kuisma (vas.), Piia Sainio ja Kaija Ruokolainen. 

Tehtäväkierto on tehokas tapa kasvattaa ryhmän ja yksilön osaamista sekä tutustua konsernin eri yksiköihin.

Kysyimme tehtäväkiertolaisilta:
1. Miksi kiinnostuit tehtäväkierrosta?
2. Oliko tehtäväkiertoon pääseminen ja sen järjestäminen helppoa?
3. Mikä oli/on tehtäväkierron parasta antia?
4. Mikä oli/on haastavinta tehtäväkierrossa?
5. Mitä sanoisit hänelle, joka miettii kannattaako tehtäväkierto?


Laura Grönqvist
toimituspäällikkö Golf Digest ja golfpiste.com
toimituspäällikkö Kotilääkärissä alkuvuonna 2010

1. Kuulin Kotilääkärin avoimesta paikasta yllättäen, mutta naistenlehtimaailma oli kiinnostanut minua jo pitkään. Kierto kokeneessa toimituksessa ja sisällöllisesti täysin erilaisessa lehdessä houkutteli.
2. Varsinaiset käytännön järjestelyt jäivät esimiehille. Suurin haaste oli löytää minulle paikkaaja kahdeksaksi kuukaudeksi. Konsernin sisältä sopivaa, golf-alaa tuntevaa henkilöä ei löytynyt, mutta onneksi määräaikaiseen pestiin saatiin pätevä osaaja talon ulkopuolelta.
3. Pääsin mukaan hyvin erilaiseen toimitukseen, jossa keskityttiin pääasiassa lehden tekoon. Aihepiiri muuttui täysin, mikä oli mukavaa vaihtelua. Opin kokeneilta tekijöiltä toimivia tekemisen malleja, pitkäntähtäimen suunnittelua ja konkreettisia asioita esimerkiksi InDesignin, Plannerin ja Doriksen käytöstä. Palattuani Golfpisteeseen näin oman tehtäväni ja tutut mediat uusin silmin.
4. Kahdeksan kuukautta on lyhyt aika. Jaksosta suuri osa oli sitä, että "on juuri tullut" tai "on kohta lähdössä". Tehtävät tulivat tutuiksi, mutta tekemistä ei ehtinyt kehittää syvällisemmin.
5. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tehtäväkierto on hyväksi. Hämmästyin, kun kuulin, että tehtäväkierrolla on ollut negatiivinen maine. Toivon, että esimiehet rohkaisisivat kaikkia tekijöitä tehtäväkiertoon ja että vapaista työtehtävistä ilmoitettaisiin avoimesti kaikille.

Kristiina Kuisma
toimituksellisen osaamisen kehittäjä, Otavamedia
editoija Tekniikan Maailmassa syksyllä 2010

1. Toimituksemme eroavat paljon toisistaan. Se on tärkeä konkreettisesti kokea, kun suunnittelen yhtiötason kehittämisprojekteja. Tekniikan Maailman kanssa olimme tehneet pitkään yhteistyötä suunnittelevan ja editoivan työtavan vakiinnuttamisessa sekä tekstityön kehittämisessä. Työtä oli luontevaa tulla jatkamaan toimituksessa valmentaen. Halusin haastaa itseni ja kokeilla kasvunvaraani.
2. Järjestäminen oli helppoa, koska tehtävä muotoutui aiemmin tehdyn työn jatkoksi. Tietysti ratkaisevinta oli se, että TM:n päätoimittaja Velimatti Honkanen koki järjestelyn omalle organisaatiolleen hyödylliseksi.
3. Parasta on päästä lähelle yrityksemme ydintehtävää: tiedon ja tarinoiden kertomista. Kokea, kuinka intohimoisesti ihmiset työtään tekevät, kun heitä arvostetaan ja innostetaan.
4. Haastavinta oli muutto. Papereita on kertynyt liian moneksi muuttolaatikoksi. Paluumuuttoa varten pitää siivota.
5. Kannustan miettimään, miten voisi haastaa itsensä. Päästää irti ja innostua uusien kollegojen ja toimintatapojen kohtaamisesta. Niissä syntyy aina jotain uutta ja ennalta arvaamatonta.

Piia Sainio
toimitussihteeri Anna
toimitussihteeri KG:ssä alkuvuonna 2010

1. Useamman kiivastahtisen vuoden jälkeen kaipasin etäisyyttä nykyiseen työhöni. Tarvitsin tuoreita ajatuksia ja näkökulmia, halusin myös oppia uutta. Seitsemän kuukauden irtiotto tuntui täydelliseltä ratkaisulta.
2. Mahdollisuus avautui, koska KG-lehteen tarvittiin virkavapaan sijaista seitsemäksi kuukaudeksi. Esimieheni Annassa suhtautui asiaan positiivisesti, ja kaikki sujui ongelmitta.
3. Kaikkein parasta oli päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja tekemään kaikkea, mitä pienen lehden toimitussihteerin kirjaviin hommiin kuuluu. Koko Otavamedia tuli toisella tavalla tutuksi. Pieni toimitus on hyvin riippuvainen suuren talon palveluista ja avustajasuhteista.
4. Haastavinta oli aloittaminen. Koska lehteä oli tehty samalla porukalla pitkään, ei aiemmin ollut tullut tarvetta jakaa tietoa. Sotkin tilanteen täysin: tarvitsin yhteystietoja ja infoa, mitä oli jo sovittu ja kuka hoitaa mitäkin. Alussa jouduin kyselemään kaikkea, mutta siitäkin selvittiin. Ja sattumalta tehtäväkiertoaikana tuli käyttöön myös uusi juttutyönkulkujärjestelmä. Jälkeeni jäikin toimitus, jossa esimerkiksi juttubriiffit jätetään koko toimituksen näkyville yhteiseen järjestelmään.
5. Kun palasin takaisin vakituiseen toimeeni, minusta tuntui siltä kuin olisin viettänyt vaihto-oppilasvuoden jossain kaukomailla - palasin kokemusta rikkaampana ja oman paikkani löytäneenä.

Kaija Ruokolainen
tuottaja Kirjat-ryhmä
osasto- ja studiosihteeri Kuvaryhmässä tammikuusta 2010

1. Kiinnostuin tehtäväkierrosta oikeastaan vasta kun sitä minulle ehdotettiin. Tartuin heti tilaisuuteen kun sain mahdollisuuden.
2. Minulle tehtäväkiertoon pääseminen ja järjestäminen kävi helposti.
3 Tehtäväkierron parasta antia on ollut tutustua Kuvaryhmän päivittäisiin töihin. Sihteerin työssä pääsee tutustumaan koko Kuvaryhmään laajasti, niin kuvaajien kuin studiotyön osalta. Kuvaryhmässä kaikki päivät ovat erilaisia, aina tulee uusia tilanteita ja ihmisiä. Monipuolinen työ antaa mahdollisuuden oppia koko ajan uutta.
4. Haasteellisinta oli päästä vauhtiin mukaan, sillä yhtäkkiä edessä oli paljon uusia ja aivan erilaisia töitä, kuin mihin olin tottunut. Onneksi Kuvaryhmässä kaikki neuvovat auliisti, joten pääsin suhteellisen helposti aloittamaan työt omatoimisesti toimitusten ja muun porukan toimeksiantojen pohjalta.
5. Tehtäväkiertoon kannattaa osallistua.
Minulle tämä aika on antanut ja opettanut paljon niin ihmisistä kuin työskentelytavoista. Myös talon eri osastot ja toimitukset tulevat tutuiksi.

Otava-konsernissa kannustetaan tehtäväkiertoon

Tehtäväkierto kasvattaa osaamista ja lisää yhteistyötä sekä ymmärrystä eri yksiköiden ja ryhmien
välillä. Kierto vaatii vaivannäköä, uskallusta ja luovia ratkaisuja työntekijältä, hänen esimieheltään ja vastaanottavalta yhteisöltä. Tehtäväkierrot ovat tähän mennessä toteutuneet useimmiten samantyyppisissä tehtävissä tai työyhteisöissä yhden yrityksen sisällä. Saadut kokemukset ovat olleet hyviä, ja ne ovat korvanneet tai jopa ylittäneet kierron toteuttamisen eteen nähdyn vaivan.

 

Ostoskori

Ostoskori tyhjä